Jouluinen Porvoo

Kävimme viikonloppuna parin tunnin reissulla Porvoossa mieheni kanssa. Tunnelmallinen vanhakaupunki oli niin upea myös näin talvella, ihanat pienet putiikit ja kauniit kadut sekä rakennukset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Tuntui hieman siltä, kun olisi ollut ulkomailla, vaikka todellisuudessa olimme vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä kotoamme.
Ilma oli aika viileä ja tuulinen, mutta se olikin hyvä syy käydä sisällä lähes jokaisessa sisustusliikkeessä ja nauttia hyvällä mielellä kahveista ja kakuista lämpimän kahvilan nurkkapöydässä. Yhteinen aika on ollut hieman kortilla viime viikkoina, joten teki myös parisuhdemielessä hyvää ottaa muutama tunti aikaa vain meille.

Jälkikäteen sain myös tietää, että tämä visiittimme oli yllätys-babyshowereitteni takia tehty hämäys, joten varmasti tämä jää kyllä hyvin mieleen! Vauvakutsuista teen ihan oman postuksen, kunhan saan kuvamateriaalia haalittua ystäviltäni. Mutta sen verran voin jo sanoa, että täällä leijutaan kyllä edelleen pilvilinnoissa! Jotenkin niin liikuttunut, kiitollinen ja onnellinen olo kun rakkaat ihmiset olivat järjestäneet vaivalla aivat mielettömät juhlat minua varten. Upeita ihmisiä kyllä kertynyt lähipiiriini!

Juhlista lisää myöhemmin, tässä muutamia kuvia kauniista Porvoosta.

Mukavaa loppuviikkoa! :)

Emma

Power-smoothie

Tässä oiva resepti kaikille, jotka haluavat nopeasti ja helposti nauttia ruokaisan, terveellisen herkun, joka pitää nälkää loistavasti! Itse nautin tämän useimmiten aamupalaksi, mutta toimii myös välipalana. Sopii erityisen hyvin meille vauvankasvatushommissa oleville, sillä tämä voi tuoda helpotusta ikäviin ruuansulatusongelmiin, jotka ovat varmasti tuttuja kaikille paksuna oleville. Lisäksi tästä saa tärkeitä vitamiineja ja esimerkiksi rautaa, joita tarvitaan selviytymiseen tästä yhdeksän kuukauden koitoksesta. 

Power-smoothie 

• 2dl luonnonjogurttia
• 1 avokado
• 1 kypsä banaani
• 1 kiivi
• iso kourallinen tuoretta pinaattia
• 2dl marjoja, itse käytin pakastemustikoita ja puolukkaa
• 1rkl chisiemeniä
• 1rkl macaa
• vettä sopivan koostumuksen saavuttamiseksi

Surrrurr kaikki sekaisin ja ääntä kohti! Helppoa ja nopeaa! Ammattilaisen vinkkinä suosittelen tekemään myös esimerkiksi puolisolle oman pirtelön ja siihen vedoten pyytämään häntä tiskaamaan kaikki ärsyttävät blenderin osat. ;) 

Makoisaa viikonloppua! 

Emma

Neuvolalääkärillä

Perjantaina oli raskauden toinen ja näillä näkymin viimeinen neuvolalääkärikäynti.
Odotin kovasti tietoa siitä, ovatko supistelut alkaneet valmistella kohdunsuuta jo synnytystä varten ja onko muuten kaikki normaalisti.

No, normaali taisi olla päivän sana, sillä lähes kaikessa mitä tutkittiin asiat olivat viikkoihin nähden normaalisti. Kohdunsuu oli lyhentynyt ja pehmentynyt hieman, mutta 2cm sitä vielä oli jäljellä, eikä avautumista ollut tapahtunut. Vauva oli raivotarjonnassa (Vihaan muuten sanaa "raivotarjonta", jotenkin puistattavan kuuloinen. Menee samaan kastiin inhokkini "masuasukki" kanssa.) ja laskeutunut jo mestoille, mutta ei vielä kiinnittynyt. Jäätävät juilinnat alavatsalla johtuvat varmaan tästä laskeutumisesta. Vielä ei siis synnytys ole käsillä, mutta asiat kuitenkin etenevät oikeaan suuntaan.
Kokoarviota emme vieläkään bebestä saaneet, tämä harmittaa hieman, vaikka ei mikään välttämättömyys olekaan. Yritin lääkäriltä jotakin veikkausta udella, mutta ainoa mitä sain irti oli se, että aika normaalin kokoiselta vaikuttaa. Toivotaan näin.
Sf-mitta oli kyllä hieman alakanttiin tällä kertaa, mutta lääkäri mittasi sen todella pikaisesti ja täysin eri kohdasta kuin terkkarimme, joten tällä en rupea päätäni vaivaamaan.

Omat arvoni olivat jälleen hyvät, mutta tämä turvotus saa minut kohta hulluksi! Painoni oli noussut alle kahdessa viikossa melkein kaksi kiloa. Ihan järkyttävä määrä nestettä kropassa, eikä helpotusta tule millään keinolla. Pahenee vaan! Jouni jo muutama ilta sitten nauroi jaloilleni, jotka turposivat polvista alaspäin ihan muodottomiksi tukeiksi. Itseäni ei paljon naurattanut. Onneksi mikään muu ei viittaa esimerkiksi raskausmyrkytykseen, voisi nimittäin muuten tämä yhtäkkinen turpeus pelästyttää. No, tämä on vaan nyt kestettävä ja toivottava, että viimeistään synnytyksen jälkeen pääsen tästä vaivasta eroon. Ei niinkään painon takia, vaan tämän epämiellyttävän olon.

Huomenna on muuten ensimmäinen virallinen äippälomapäiväni! Vieläkään en tätä ihan sisäistä. Keskiviikkona kävin töissä viemässä avaimet, saikkulaput ym. ja tietysti läksiäispullat työkavereille. Hengailin varmaan pari tuntia työpaikallani pomoni kanssa, kun tuntui niin haikealta lähteä. Vaikka eihän tämä ole kuin väliaikaista.
Sain myös ihania lahjoja ja kukkia kotiin viemisiksi, kiitos näistä työkavereilleni.
Nyt vaan täytyy asennoitua positiivisesti tämän uuden ajanjakson alkuun elämässäni. Yrittää nauttia tästä ajasta ennen Tirrin syntymää, kun voin rentoutua, tehdä omia juttuja, nähdä paljon kavereita ja touhuta varastoon kaikkea kivaa Jounin kanssa. Valmistautua elämäni tärkeimmän työn, äitiyden, alkamiseen.

Masukuvaukset

Tänään koitti kauan odotettu päivä, raskauskuvaukset!
Kuvaukset varattiin jo alkuraskaudessa, sillä halusin ehdottomasti päästä ihailemani kuvaajan kameran eteen. Samalle kuvaajalle olemme varanneet myös newborn-kuvaukset, jotka toteutuvat 5-14 vuorokauden sisällä Tirrin syntymästä.

Kouvolassa vaikuttava Helia Photography on ihastuttanut minut upeilla, herkillä, eteerisillä kuvillaan ja olen niin iloinen, että saamme kauniin muiston tästä elämämme merkittävästä tapahtumasta.
Itse kuvaus meni nopeasti ja kovasta jännityksestä huolimatta tunnelma oli rento ja miellyttävä. Osassa kuvista olimme mieheni kanssa yhdessä ja osa otettiin vain minusta ja masusta. Saimme hyvin ohjeistusta kuinka olla kuvissa, mutta olo ei silti ollut jäykän pönöttävä. Kyllä kuvaajan ammattitaidolla on vaan niin iso merkitys! Nyt on sitten vaikein osuus edessä; täytyisi malttaa odottaa valmiita kuvia!

Sateisesta säästä huolimatta mukavaa iltaa kaikille! Me lähdemme tästä Jounin kanssa ulos syömään, vietämme kuulemma parisuhdepäivää tänään! ;)

Emma

Odottavan aika on pitkä

Miten voikin päivät ja jopa tunnit madella näin? Lasken jo melkein minuutteja laskettuun aikaan ja mitä lähemmäksi päästään, sitä hitaammin aika kuluu. Kuulemma kärsivällisyys ei muutenkaan ole vahvin ominaisuuteni, mutta nyt se on laitettu kyllä toden teolla koetukselle! Tietysti toivon, että Tirri jaksaa vielä kasvaa ainakin kuukauden ajan masussani, mutta olisi ihanaa päästä aikakoneella edes hieman eteenpäin!

Joudun jatkamaan sairaslomaa vielä tulevankin viikon, sillä kivut varsinkin vatsassa ovat lisääntyneet. Pienikin siivoilu ja muu "rehkiminen" aiheuttaa harjoitussupistuksia, jotka onneksi menevät ohi levossa. Lisäksi lähes jatkuva menkkakipumainen jomotus alavatsassa on kiusannut viime päivinä, puhumattakan vihlonnasta alakerrassa. Tämän takia koen nyt järkevämmäksi jäädä suosiolla kotiin, vaikka mammaloman alkuun olisikin ollut enää neljä työvuoroa.
Kivut ja vauvan kova liikkuminen ahtaaksi käyvässä kohdussa ovat aiheuttaneet hyvin huonosti nukuttuja öitä. Päivisin koitan sitten lepäillä ja nukkuakin parhaani mukaan, mutta koska en saa energiaa kunnolla purettua ovat yöuneni huonoja. Ikävä noidankehä, jonka seurauksena en ole oikeastaan mihinkään vuorokauden aikaan pirteä. Väsyttää, haukotuttaa, päätä särkee ja mikään ei oikein huvita.

Tiedän, että tämä on loppuraskauteen kuuluvaa ja ihan normaalia, mutta ei se tieto tästä yhään sen kivempaa tee! Olisi ihanaa olla vielä energinen ja touhuilla kaikenlaista mukavaa, kun äitiysvapaakin alkaa ja aikaa olisi paremmin kuin hyvin. Sen sijaan väsynyt, alakuloinen ja saamaton olo tuntuu vievän kaiken fiiliksen. Varmasti tuolla erittäin masentava ilmakin vaikuttaa tähän.

Nyt vaan täytyy yrittää jollain keinolla hieman tsempata ja koittaa saada iloa näihin päiviin. Fiilistellä lähestyvää joulua, laittaa kotia "vauvantulokuntoon", hypistellä pieniä ihania vaatteita ja lukea kirjoja, joita lainasin juuri vinon pinon. Hyvää mieltä tuo myös ystävien näkeminen, kahvittelu ja pienet happihyppelyt ulkona. Tuleva raskauskuvaus on myös kauan odotettu ja varmasti piristävä juttu! Lupaan kirjoitella ihan oman postauksen kuvauksista ja myös valmiista kuvista, jotka toivottavasti ovat onnistuneita.

Otan myös mielelläni vinkkejä vastaan hyvistä leffoista, sarjoista, kirjoista tai mistä vain keinosta tappaa aikaa! Paitsi virkkaaminen ym. käsityöt, niitä älkää ehdotelko. Voisi nimittäin löytyä sukkapuikko jonkun viattoman sivullisen korvasta, kun kärsimättömällä odottajalla menee silmukat solmuun! ;)

Iloa alkavaan viikkoon!

Emma

Joulufiilistelyä

Rakastan joulua. Tai tarkemmin ajateltuna rakastan osaa jouluun liittyvistä asioista. Kun taas stressi ja ahdistus, liian kiireinen aikataulu, äkäiset ihmiset ruuhkaisissa kaupoissa, Mariah Carey sekä maksalaatikko voisivat puolestani painua ainakin korvatunturille asti!
Joulussa ihaninta on tunnelma. Kynttilät ja ruokien tuoksu. Salaa ennen aattoa paketoidut lahjat, joiden antamista ei malttaisi odottaa. Lumiukko-piirretyn katsominen pyjama päällä  konvehteja napostellen. Uuden lautapelin pelaaminen aamuyöhön asti perheen kesken vähän liian tosissaan. Ja tänä jouluna myös ihana ajatus siitä, että vuoden päästä oma pikku tonttumme on juhlinnassa mukana ja pääsemme luomaan ihan omia perinteitämme pienenä perheenämme.

Tänä vuonna teki mieli aloittaa tämä tunnelmointi poikkeuksellisen aikaisin, johtunee ihanasta lumesta, joka tänne saatiin tekemään talvista ja sitä kautta jouluista fiilistä. Lumi on kyllä muuttunut jo loskaksi ja ulkona näyttää joulun taikamaan sijaan taas ihan perinteiseltä marraskuiselta Suomelta. Mutta ei anneta sen masentaa, ehkä saamme joulukuuksi taas valkoisen maan!
Pidimme viime perjantaina pienimuotoiset pikkujoulut, joissa aluksi piti olla vieraina vain mieheni ja minä, hahah. Päätimme kuitenkin pyytää äitini ja hänen miesystävänsä, sekä veljeni ja hänen tyttöystävänsä mukaan.
Mitään ohjelmaa meillä ei ollut, joimme vuoden ensimmäiset glögit, leivoimme joulutorttuja ja pipareita, joita kaikki saivat koristella, sekä höpöttelimme vain. Musiikista vastasi Led Zeppelin, pidän vain tietyistä joululauluista, enkä halunnut kuluttaa niitä vielä loppuun tässä vaiheessa. Sopi ehkä paremmin porukkaamme.
Oli kyllä kiva ilta, josta jäi moneksi päiväksi hyvä fiilis. Kiitos vielä vieraille!

Nyt voikin seuraavaksi alkaa odottelemaan jouluaattoa! :)

Raskausviikon 34 kuulumisia

Taas tänään alkoi uusi raskausviikko ja h-hetki vain lähenee. Mitä lähemmäs laskettua aikaa tässä mennään, sitä hitaammin aika tuntuu kuluvan. Lasken päiviä samalla tavalla kuin aivan alkuraskudessa, kun odotti että päästään ns. turvallisille vesille. Erona vain se, että silloin toivoin suunnilleen jalat ristissä tyypin pysyvän kyydissä, kun nyt olisin jo ihan valmis synnyttämään. Olo alkaa olemaan jo aika tukala, liikkuminen ja nukkuminen ovat hankalaa ja kokoajan tuntee olevansa erittäin raskaana.

En osaa ainakaan vielä yhtään jännittää tai pelätä synnytystä. Kävimme maanantaina synnytysvalmennuksessa ja siitäkin jäi todella hyvä ja luottavainen fiilis tulevaa koitosta ajatellen. Melkein teki mieli lähteä siltä istumalta hoitamaan tuo homma pois päiväjärjestyksestä! 

Voihan se olla, että ajan kuluessa saadaan vielä pelko tiukasti persuksiin, mutta jotenkin vaikea edes jännittää, kun ei tiedä mitä odottaa. Luotan omaan kehooni, onhan synnytys kuitenkin yksi asia jota varten se on luotu. Myös sairaalahenkilökuntaa kohtaan on vahva luotto, meillä on niin rautaisia ammattilaisia apunamme, että turha liikaa jännittää tai suunnitella asioita etukäteen. Toki on paljon asioita, jotka voivat mennä pieleen, mutta niitä mietitään vasta sitten jos niin kurjasti käy.

Äitiysloman alkuun ei ole enää pitkä aika, pe 25.11. on viimeinen työpäiväni. Jos nyt ensi viikoksi töihin vielä kykenen menemään. Jouduin nimittäin eilen lähtemään kesken päivää töistä pois inhottavan supistelun, sekä alaselän kipuilun takia. Levolla onneksi vaivat helpottavat, mutta seisomatyö alkaa selvästi olemaan hieman hankalaa. Loppuviikon sain sairaslomaa, ensi viikoksi olisin myös jo saanut, mutta haluan vielä yrittää pärjätä viimeisen viikon hommissa.

 Vielä hankalampaa tämä on myöntää itselleni, sillä nytkin olo on henkisesti niin surkea, tunnen itseni laiskaksi lusmuilijaksi, vaikka järki yrittää sanoa, ettei se tietenkään ole totta! Nyt täytyy laittaa oma, sekä vauvan hyvinvointi etusijalle ja tukahduttaa nuo typerät ajatukset. Tämä on vaan niin turhauttavaa, varmaan hormonit tuovat vielä oman lisänsä tähän alakuloisuuteen. Pitää keksiä jotain mukavaa tekemistä aikani kuluksi ja yrittää myös nauttia kun voin vaan lepäillä ja ottaa rennosti, beben synnyttyä sitä tuskin tulee liikaa harrastettua. 

Muuten raskaus etenee hyvin ja normaalisti, neuvolassa tuli taas käytyä eikä mitään erityistä taaskaan ilmennyt. Hb on edelleen loistava, joka on minulle, entiselle aneemikolle todella outoa. Painoa on kertynyt rapiat 8kg, verenpaine on hyvä ja vauvakin jo hienosti pää alhaalla oikeilla huudeilla. Turvotusta on kyllä aika reilusti, mutta kuulemma ihan normaalia vielä. Maha edelleen pienehkö, mutta kyllä se itsestä ainakin ihan riittävän suurelta tuntuu, eikä terkkakaan siitä huolissaan ollut. Ensi viikolla on neuvolalääkärin vastaanotto, jossa toivottavasti saisimme jotain kokoarviota vauvasta. Kuitenkin pienestä masusta huolimatta sisälläni lymyää joku jäätävän kokoinen mörssärivauva, apua! 

Nyt rupean tekemään lounasta ja keksimään millä saan ajan kulumaan, mukavaa viikkoa kaikille! 

Emma

Kun raskaus päättyy

Vaikka raskauteni on ollut pääasiassa helppo, eikä minusta ole tuntunut siltä, että olisin joutunut kauheasti rajoittaa elämääni, niin on silti muutamia asioita joista vain haaveilen nyt. Ajattelinkin tehdä  listan asioista, joita haluan tehdä kun en enää ole raskaana. Saa nähdä, tuntuvatko ne silloin kovin tärkeiltä, mutta aina saa haaveilla, eikö?

Kun raskaus päättyy, haluan...:

• Nukkua vatsallani ja ylipäätään nukkua juuri niissä asennoissa kun huvittaa, ilman että täytyy viritellä tyynyt pään alle, jalkojen väliin ja kainaloon täysin optimaalisesti mukavuuden saavuttamiseksi. Myös yöllä kääntyminen ilman kauheaa ähinää ja kömpelöä rämpimistä kelpaa!
• Käydä juoksulenkillä niin, että askel on taas kevyt eikä rakkoa painava bebe saa aikaan kestopissahätää. 
• Muutenkin treenata täysiä, rääkätä itseäni äärirajoille asti ilman, että täytyy raskauden takia miettiä mitä uskaltaa tehdä. Tiedostan, että tämä ei tule tapahtumaan kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, mutta ennemmin tai myöhemmin kaipaan kunnon rääkkiä. Tähän voisin lisätä myös niiden lajien harrastamisen, jotka nyt ovat jääneet, kuten esimerkiksi kiipely. 
• Syödä kaikkia ihania juustoja, jotka nyt ovat kiellettyjen listalla, vetää erittäin mediumia pihviä hyvällä omallatunnolla ja huuhdella nämä alas parilla punaviinilasillisella. Ahh... 
• Käyttää korkokenkiä toivottavasti näyttämättä enää vaappuvalta vanupuikolta. Toivon myös tämän jalkojen(lue:kokovartalo) turvotuksen hieman hellittävän, sillä muuten menee korkkarit kyllä kiertoon!
• Ostaa istuvia vaatteita, mitkä näyttävät kivalta päälläni. Korkeavyötäröiset farkut ensimmäisenä ostoslistalla. Muutenkin olisi ihanaa tuntea itsensä kauniiksi ja solakaksi, kun nyt peilikuvani muistuttaa lähinnä muumia. 
• Pystyä itse huolehtimaan tietyistä kauneudenhoitoon liittyvistä hommista, kuten varpaankynsien lakkaus, sekä sheivaus paikasta jos toisestakin. Toisaalta nyt olen kouluttanut Jounia näihin tehtäviin, joten miksi valittaa home spa-palveluista! ;)

Luultavasti tulen ikävöimään ihanaa masuani ja raskaana olemista, mutta nyt ainakin tämän listan asiat tuntuvat erittäin houkuttelevilta. Onneksi jäljellä enää loppukiri, alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan. Jaksaa, jaksaa!

Kivaa sunnuntaita kaikille!
Emma

Parisuhde

Meillä oli tänään toinen kerta perhevalmennusta, aiheena oli parisuhde ja vanhemmuus. Vaikka aika silmiä pyöritellen ja naureskellen asennoiduimme tähän parituntiseen, niin tosiasiassa juurikin nuo teemat ovat olleet viimeaikoina tapetilla niin yhteisissä keskusteluissamme, kuin ihan oman pääkopan sisälläkin. Vauvan tulo on herättänyt miettimään monia asioita uudelta kantilta.

Meidän parisuhteemme on lapsemme koti, arkemme hänen lapsuutensa. Hieman jopa kuumottava ajatus, kuinka suuressa vastuussa tulemme olemaan pienen ihmisen muistojen luomisessa, sekä naisen ja miehen mallina olemisessa. Meidän esimerkkimme kautta hän oppii tunteiden ilmaisua, kuinka riidellään ja sovitan, miten kommunikoidaan. Kuinka perhe ylipäätään toimii.

Olemme Jounin kanssa vielä suhteellisen tuore pari. Kun bebe syntyy, olemme olleet yhdessä vasta noin puolitoista vuotta. Emme ole muutenkaan kovin hissukseen edenneet, joten tämä kyllä sopii kuvaan. Kuukauden seurustelun jälkeen irtisanoin silloisen kämppäni eri kaupungissa ja muutin kissojeni kanssa Jounin luokse. Siitä noin kuukausi-pari, niin annoimme vauvalle luvan tulla. Hetken aikaa häntä odottelimme, mutta alusta asti molemmille on ollut selvää, että haluamme yhdessä perheen.
Emme ole itse pelänneet tätä vauhtia, sillä haluamme sitoutua toisiimme loppuelämämme ajaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yhtään ei jännittäisi miten kaikki tulee menemään. Välillä pelottaa ihan helvetisti. Pelottaa mitä meille käy kun vauva-arki alkaa kaikkine haasteineen. Pelottaa, että kiirehdimmekö liikaa kaiken suhteen. Pelottaa, että kestääkö rakkautemme kaiken tulevan. Mutta kun pahin pelko iskee persuksiin, niin täytyy vain muistaa luottaa. Tulevaa ei voi ennustaa, mutta hyppäsimme suoraan syvään veteen nimen omaan yhdessä ja yhdessä haluamme kaikesta selvitä. Me vastaan maailma, pieni kakkapylly vielä kohta jengissä mukana.

Nopea eteneminen, kymmenen vuoden ikäero sekä yleiset ennakkoluulot meistä ihmisinä ovat kirvoittaneet paljon epäilyjä ja kritiikkiä suhdettamme kohtaan. Enkä tavallaan ihmettele, tietysti muut näkevät tässä ne vaaran paikat ja riskit, epäilevät ehkä motiivejamme. Ja onhan meillä toki omat kipupisteemme. Samaan aikaan opettelimme vasta toisiamme, kun saimme tiedon, että meistä tulee vanhempia. Tästä seurasi paljon yhteentörmäyksiä, riitoja, itkua, rajojen hakemista ja kulmien hiomista. Mutta tämä meidän piti käydä läpi, jotta löysimme taas yhteisen sävelen. Nyt tuntuu, että olemme yhdessä vahvempia ja varmempia kuin koskaan. Rakkaus on vaan syventynyt, luottamus toiseen kasvanut ja ennen kaikkea palava halu yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen on molemmilla vahvistunut entisestään. Sillä perhe on se yhteinen unelma meille, jonka vuoksi välillä täytyy taistella.

Millaisessa perheessä haluan tulevan lapseni kasvavan?
Ennen kaikkea turvallisessa.
Haluan hänen oppivan, että pitää puhua ja pussata, mielummin liikaa, kuin liian vähän. Välillä täytyy riidellä ja kiroilla, mutta nukkumaan ei saa mennä ennen kuin sovinto on tehty.
Täydellisyyteen ei tarvitse tähdätä.
Rakastetaan, uskalletaan, eletään. Siinä ehkä ne tärkeimmät.




Emma

Suorittaja-odottaja?

Tänään lähti käyntiin raskausviikko 30+0! Ihan älytöntä, kuinka nopeasti aika menee. Enää 10 viikkoa laskettuun aikaan ja reilu 4 viikkoa äitiysvapaan alkuun.

Viime viikot ovat olleet todella kiireisiä ja hieman stressaavia. Töitä on riittänyt ja niiden lisäksi melkein joka päivä on ollut muutakin sovittua menoa. Kivoja juttuja, kuten kavereiden näkemistä, treenaamista, leffassa käyntiä, synttäreitä yms., mutta oloni on jotenkin aivan uupunut. Tähän asti olen ollut täynnä energiaa, joten tämä tuli aika puskista. Varmasti raskaus alkaa hieman verottamaan, eikä harmaa ja kalsea keli ainakaan auta asiaa.
Väsymyksestä johtuen olen ollut hieman mieli maassa ja kovin herkällä tuulella. Hellyyden tarve on jatkuva ja itku herkässä. Töissä en osaa oikein hellittää ja välillä rehkimisestä on seurannut ikävän tuntuisia supistuksia, sekä kipuja alaselkään. Nukun onneksi vielä pääsääntöisesti erittäin hyvin, vaikka suonenvedot ovatkin yrittäneet häiritä uniani. Silti tuntuu, ettei nyt mikään määrä unta riitä, kun päivät ovat yhtä haipakkaa.

Tiedän, että minulla olisi nyt hyvä syy hieman rauhoittua, mutta päähäni on pinttynyt ajatus siitä, kuinka haluan pärjätä, enkä käyttää raskautta tekosyynä olla tekemättä asioita, vaikka välillä se olisi ihan viisasta. Haluan pystyä tekemään kaiken, kyetä samoihin asioihin kuin muutkin ja olla se reipas joka ei valita. Monella tapaa se onkin niin, mutta välillä tekisi mieli vaan heittäytyä maahan, pillittää kuin pieni lapsi ja olla muiden hoidettavana ja paapottavana.
Viime viikolla pelästyin myös hieman, kun tajusin vauvan olleen erittäin vaisu muutaman päivän ajan. Tai siis tajusin, että olen ollut niin kiireinen, että en kunnolla edes muistanut milloin olen tuntenut liikkeitä kunnolla. Onneksi liikelaskennalla tarvittava määrä tuli helposti täyteen ja poju on taas reipastunut kovasti, joten sairaalaan ei tarvinnut lähteä. Mutta mieleen jäi kytemään ajatus, kuin paska ja itsekäs äiti olen syntymättömälle lapselleni. Suoritan raskautta niin tohinalla, että en ehdi pysähtyä nauttimaan siitä, saati huomaamaan beben mahdollista ahdinkoa. Miten minusta voi ikinä tulla hyvää äitiä hänelle, jos jo nyt omat kiireet menevät edelle.

Onneksi Jouni osaa puhua järkeä päähäni, eikä tuo enää minua samalla tavalla piinaa, kuin muutama päivä sitten. Myös pari löhöilypäivää on auttanut kummasti, pirteänä ja levänneenä mielikin pysyy hyvänä. Tämä kuitenkin herätti tajuamaan sen, että kehoni ja mieleni käyvät läpi isoja muutoksia, jotka vaativat paljon energiaa. Itsestä huolehtiminen ja lepääminen eivät tee minusta laiskaa luuseria, itseasiassa se on palvelus niin minulle kuin vauvallekin. Täysin sängyn pohjalle en todellakaan aio jäädä, mutta rennompi asenne ja ansaitut löhöilypäivät tulevat nyt jäädäkseen. Näin pystyn nauttimaan myös tohinasta ja menoista paremmin, kun tasapaino pysyy yllä.

Jäisestä ilmasta huolimatta mukavaa viikkoa kaikille! :)
Emma

Mökkikauden päättäjäiset

Vietimme viikonlopun mieheni kanssa äitini kesämökillä. Tämä oli täysin Jounin idea, mutta täytyy kyllä sanoa, että pieni irtiotto teki niin hyvää! Nautimme vain olemisesta, hyvästä ruuasta, ulkoilusta ja toisistamme. Takka oli päällä aamusta iltaan ja villasukat pysyivät jalassa melkein kotiin asti. Pieni kylmyys ja ankeus tekivät reissusta oikeastaan aika romanttisen, sillä lämpimin paikka oli tietysti toisen kainalossa viltti tiukasti ympärillä takkatulen loisteessa.

Syömisen, saunomisen ja löhöilyn lisäksi teimme myös pienen retken Isosuon kansallispuistoon. Vaikka syksy onkin jo pitkällä, oli suolla kyllä upean näköistä. Karun kaunista maastoa ihastelimme muutaman kilometrin mittaisen luontopolun verran, joka kuljettiin pitkospuilla ja kävimme myös näköalatornilla. Lintubongarit antoivat meidän katsoa kiikareistaan heidän löytämäänsä maakotkaa. Ainakin luulen, että se ruskea pläntti, jonka satojen metrien päässä puun latvassa näin oli kotka. Tuskin siis uutta harrastusta löysin, mutta muuten oli oikein kiva käydä pitkästä aikaa tuolla suolla ja Jounikin pääsi sinne ensimmäistä kertaa.

Tämä jäikin nyt vuoden viimeiseksi mökkireissuksi meidän osaltamme. Ensi kesänä mukanamme on ihan uusi pieni mökkeilijä, joten seuraavaa käyntiä odotamme ekstrapaljon. Tietysti vauva ei vielä paljon pysty touhuilemaan, mutta pikkuhiljaa kun kasvaa, niin varmasti tuosta paikasta tulee hänelle mieluinen. Ainakin näin toivomme.

Tässä hieman kuvasaldoa viikonlopulta.

Ihanaa alkanutta viikkoa! :)

Emma

Viimeinen kolmannes

Eilen lähti käyntiin raskauden viimeinen kolmannes, ihan järkyttävää! Siis se, kuinka loppumetreillä tässä ollaan.
Töitäkin jäljellä enää 6 viikkoa ja jotenkin tuntuu, että en nyt mitenkään malttaisi jäädä sieltä pois. Raskaus ei ole vielä vaikuttanut töissä jaksamiseen, vaikka päivät olen jaloillani ja kiirettä pitää lähes koko ajan. Nautin niin kovasti siitä mitä teen, eikä hektinen meininki tiettyyn pisteeseen asti haittaa itseäni. Sain vielä juuri kauan haluamani ylennyksen, joten senkin takia intoa ja draivia nyt riittäisi. Tuntuisi helpommalta jäädä mammalomalle, jos olo olisi oikeasti jo nuutunut ja kroppa huutaisi lepoa. Mutta itseäni enemmänkin ahdistaa kaikki se luppoaika yksin kotona, varsinkin siis ennen beben syntymää. Varmasti vauva tuo sitten sisältöä päiviin ja pitää minut kiireisenä, mutta aika ennen sitä tuntuu niin hiton pitkältä ja tylsältä. Tietysti loppuraskaudessa kuusi viikkoa on pitkä aika ja oloni voi muuttua merkittävästi ennen mammista.

Vaikka kotiin jääminen ahdistaakin, niin tietysti vauvan syntymää odotan ihan malttamattomana. Haluaisin kovasti jo tavata tämän mahassa möyrivän tyypin ja päästä tekemään lähempää tuttavuutta. Hieman myös kauhistuttaa, että millainen villikko sieltä pelmahtaa, sillä jatkuvasta jumppaamisesta päätellen tämä kaveri ei ole mikään rauhallisin mahdollinen. Ilmeisesti tässä vaiheessa vauvan temperamentti alkaa jo muotoutumaan ja juuri liikkeistä sekä rytmeistä voi päätellä paljon. Meillä tullaan siis riehumaan tammikuusta lähtien jatkuvalla syötöllä. Olisihan se rauhallinen lapsi ollut aika yllätys, sillä minut ja mieheni tuntien meidän yhdistelmämme ei voi olla kuin hulivili.

Nämä hulivilit lähtevätkin viikonlopuksi mökille, ihanaa! Meillä on ihan kesäasuttava mökki, joten tämä on luultavasti vuoden viimeinen reissu sinne. Molemmilla on ollut aika kiireistä viimeaikoina, joten ihanaa saada viettää viikonloppu ihan kahdestaan eräjormaillen. Minulla on vielä huomenna luultavasti aika raskas päivä, sillä vietämme mummuni hautajaisia. Tämänkin vuoksi tekee varmaan erittäin hyvää päästä pariksi päiväksi pois ihmisviliästä nauttimaan luonnosta ja vain rauhoittumaan.

Nyt alan tekemään aamupalaa ja sen jälkeen lenkkitreffit kutsuvat, illaksi vielä töihin. Ei tässä ehdi tylsistymään!
Tein muuten blogille omat Facebook-sivut, joiden kautta saat helposti tiedon uusista postauksista. Sivupalkista pääset suoraan Facebook-painikkeesta sivulleni. Samoin instagram-, sekä blogit.fi-painikkeet löytyvät sivupalkista, tervetuloa seuraamaan! :)


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Emma

Mutsi treenaa

Lapsuudesta asti urheilu on kuulunut elämääni vahvasti. Lajit ovat vaihdelleet ja innostus aaltoillut, mutta jossakin muodossa olen aina liikkunut. 

Aikuisiällä kiinnostus hyvinvointia kohtaan kasvoi ja olenkin opiskellut hyvinvointivalmentajaksi, sekä kuntosalivalmentajaksi ihan omaksi ilokseni. Personal trainer-opinnot aloitin myös, mutta ne jäivät toistaiseksi kesken. Saa nähdä jos vaikka mammaloman aikana ehtisin saada nekin paperit hommattua. 

Koska minulla on vahva pohja aktiivisen liikunnan parissa en ole kokenut, että raskaus jotenkin rajoittaisi sen harrastamista. Enemmänkin näen sen lisämotivaattorina itsestäni huolehtimiselle. Kun minä voin hyvin, niin vauvakin voi. Pitämällä itseni kunnossa raskausaikana lisään jaksamistani arjessa ja töissä. Tämän lisäksi kroppani on ottanut raskauden tuomat muutokset vastaan hyvin, kun kehoa tukevat lihakset ovat kunnossa ja suonissa virtaa happirikas veri. On myös todettu, että aktiivisesti liikkuvat naiset toipuvat synnytyksestä helpommin ja nopeammin, sekä jaksavat vauva-arkea paremmin, kuin täysin epäaktiiviset äidit. 

Avain-asemassa raskusajan liikunnassa ovat turvalliset liikuntamuodot, sekä oman kehon viestien kuuntelu. Järkikin sanoo, että lajit joissa riskit esimerkiksi iskuihin tai putoamisiin ovat olemassa kannattaa jättää suosiolla tauolle. Omalla kohdallani se tarkoittaa satunnaisesta seinäkiipeilystä ja nyrkkeilystä luopumista odotuksen ajaksi. 

Samoin itselleen epämukavien tai kivuliaiden lajien tai liikkeiden kohdalla kannattaa miettiä korvaavia vaihtoehtoja. Jos esimerkiksi juoksulenkit eivät enää tunnu hyvältä, voi kokeilla vaikka uimista. Kuntosalilla selinmakuulla tehtävät liikkeet voi korvata muilla variaatioilla ja suorien vatsalihasten treenaamisen toki jättää kokonaan myöhemmäksi. Pääasia, että löytää ne itselleen sopivat tavat liikkua, eikä ensimmäisen kolotuksen kohdalla jätä liikuntaa kokonaan pois. Jos kärsii kovista kivuista tai supistusherkkyydestä, voi apu löytyä lempeistä joogamuodoista, sekä rauhallisesta kävelystä. Kaikki kuitenkin itseä, sekä mahdollisia lääkärin ohjeita kuunnellen!

Miten olen sitten itse treenannut raskausaikana? Alkuraskauden väsymyksen läpikin olen käynyt säännöllisesti kuntosalilla noin 3-4 kertaa viikossa. Tällä hetkellä ohjelmani on kolmijakoinen, yhtenä päivänä treenaan jalat+pakarat, toisena selän+hauikset ja kolmas treeni on rinta+olkapää+ojentaja. Tämän lisäksi käyn noin kerran viikossa juoksuportailla tekemässä n.45min intervallitreenin ja yritän vielä ainakin yhden hölkkälenkin mahduttaa viikkooni. Huolehdin myös, että saan joka päivä kasaan suositellut 10000 askelta askelmittariini, tämä määrä tulee onneksi helposti jo ihan töiden ja hyötyliikunnan avulla. 

Urheiluni on tällä hetkellä kuntoa ylläpitävää. Salilla uusia ennätyksiä ei rikota, eikä maksimipainoja edes kokeilla. Hölkkävauhti on rauhallinen, pääasia että tulee oltua ulkona ja hieman hikeä pintaan. Olen itselleni armollinen, hyvä ravinto ja riittävä uni ovat asioita, joista en mielellään tingi. Kovasti kuitenkin toivon, että pystyisin vielä mahdollisimman pitkään treenaamaan, niin kehon, kuin jaksamisen sekä pääkopan takia. 

Toivoisin, että neuvolassa kannustettaisiin ja rohkaistaisiin odottavia äitejä urheilun pariin paljon nykyistä enemmän. Olen itse huomannut, että odottajien sekä muiden ihmisten keskuudessa on raskausajan liikuntaa kohtaan paljon ennakkoluuloja, sekä turhia pelkoja. Tietoisuutta lisäämällä saataisiin mammat liikkeelle, joka vaikuttaisi varmasti erittäin suotuisasti heidän terveyteensä. Hyvät liikuntatottumukset myös "periytyvät" perheen pienimmille, mikäs sen parempi kannustin kuin oman lapsen hyvinvoinnin takaaminen alusta asti. 

Reipasta viikonloppua kaikille! :)

Emma 

Hankintoja vauvalle

Aloitimme vauvan tarvikkeiden haalimisen jo aika varhaisessa vaiheessa. Aluksi ostelimme pääasiassa vaatteita, joiden kanssa meinasi homma lähteä aivan lapasesta, ennen kuin tajusin hillitä itseäni hieman. Kesäloman reissuilta etsimme aina Tirrille tuliaisia, söpöjä, mutta vähemmän tarpeellisia juttuja. Myös osa tärkeimmistä ja isommista tarvikkeista alkaa olla hommattuna, kuten vaunut sekä pinnasänky(odottaa vain maalausta).

Aikaahan tässä on vielä hyvin, laskettuun päivään aikalailla tasan 3 kuukautta. Eli puuttuvia asioita ehtii ostella kaikessa rauhassa. En muutenkaan halua hukuttaa pienehköä asuntoamme tavaraan ennen kuin on pakko.
Yritämme tarkoituksella selvitä mahdollisimman vähällä rekvisiitalla, ostamme alkuun vain välttämättömimmät vauvan hoitoon liittyvät tarvikkeet ja täydennämme repertuaaria sitten tarpeen vaatiessa. Uskon, että loppujen lopuksi aika vähällä sitä selviää. Vauvat ja äidit ovat erilaisia, joten osa tavaroista kannattaa hankkia vasta synnytyksen jälkeen, kun todelliset tarpeet tietää.

Päätimme mieheni kanssa ottaa äitiysavustuksen rahana, vaikka toki pakkaus olisi ollut arvokkaampi kuin saamamme summa. Tähän päädyimme juurikin siksi, että emme halua meille turhia asioita nurkkiin pyörimään. Mielummin ostamme itse juuri niitä puuttuvia, ehdottoman tarpeellisia tavaroita.
 Niin ihana asia, kuin äitiyspakkaus onkin, niin esimerkiksi siinä olevat vaatteet eivät vain miellytä silmää sitten yhtään. Vaatepuoli meillä muutenkin on jo aikalailla kunnossa, samoin toppahaalarit, makuupussit ym tekstiilit.

Kävimme perjantaina kuluttamassa äitiysavustusta hieman Ikeassa. Mukaan tarttui pyllypyyhkeitä, petivaatteita, harsoja, reunapehmuste pinnasänkyyn sekä viltti. Tekisi jo kovasti mieli pedata pikkuisen sänky valmiiksi odottamaan, niin suloisia juttuja löysimme. Vielä toinen reissu täytyy Ikeaan tehdä, jätimme esimerkiksi kylpyammeen ostamatta tilanpuutteen takia.
Mieheni onneksi olen erittäin nopea ja tehokas Ikea-shoppailija, yleensä meillä menee noin puoli tuntia kun olemme jo kassien kanssa ulkona. Tästä syystä en usko, että kovin monella hodarilla joudun häntä lahjomaan, jos vielä useampikin käynti tarvisi tehdä.

Muita meiltä vielä puuttuvia asioita:

• Turvakaukalo (tämä meille ollaan ostamassa lahjaksi, pitäisi vaan jossain vaiheessa ehtiä kaupoille)
• Koliikkituttipullot
• Amme
• Vaipat
• Rintapumppu
• Kantoreppu, käytettynä yritämme metsästää
• Tumppuja, lisää harsoja, lakanoita ym tekstiilejä
• Vakuutus vauvalle

Varmasti muitakin asioita listalle vielä tulee, mutta onneksi hankinnat ovat enää aika pieniä. Aion myös edelleen hyödyntää kirpputorien tarjontaa, sekä mammakavereitani, joilta olen saanut käytettynä leluja, vaatteita ym.
Voi myös olla, että jotain todella oleellista olemme aivan unohtaneet, mutta kunhan vauvalle on vaatteet päälle, vaippa housuihin ja tissi suuhun, niin eiköhän me hengissä selvitä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Emma

Raskausajan ruokavalioni

"Raskaus, mikä ihana tekosyy herkutella, olla mielihalujen vietävissä ja syödä kahden edestä." Näin harmillisen moni kanssaodottaja tuntuu ajattelevan. Suosittelisin kuitenkin hieman himmailemaan, mikäli nuutunut olo ja kymmenet ylimääräiset raskauskilot eivät innosta.

Itse en voi sanoa, että raskausaikana ruokavalioni olisi täydellisen puhdas ja terveellinen. Välillä lautaselle eksyy annos pastaa, enkä useinkaan kuule itseni kieltäytyvän kavereiden kesken nautituista pullakahveista. Tämän olen sallinut itselleni, sillä pääasiassa syön suhteellisen siististi.
Kun syömisistä 80-90% koostuu terveellisestä, ravitsevasta ja ravintorikkaasta ruuasta, niin pienet herkuttelut ovat enemmänkin kuin sallittuja.

Varsinkin näin raskausaikana terveellisistä aterioista saatu hyvä olo ja energia motivoivat minua pysymään kaidalla tiellä. Jaksan paremmin töissä, treenit maistuvat ja mieli pysyy positiiisena. Tämä kaikki on eduksi myös sisälläni kasvavalle bebelle. Vauva saa ravintonsa minun syömistäni ruuista, joten miksi haluaisin muuta, kuin parasta mahdollista hänen kasvulleen ja kehitykselleen?

Raskaus ei ole juurikaan muuttanut tapaani syödä. Tietysti neuvolan ohjeissa kielletyt ruuat olen jättänyt aikalailla pois tai ainakin minimiin, mutta en koe tehneeni kovin suuria uhrauksia. Kalorintarve on lisääntynyt sen verran vähän, että en varsinaisesti ole pyrkinyt lisäämään ruokaa. Syön kun nälättää, enkä päästä ateriavälejä liian pitkiksi. Missään nimessä raskaus ei ole oikea aika vetää liian tiukalla dieetillä, se ei ole eduksi äidille tai kasvavalle lapselle.

Mitä sitten syön? Päivittäin tulee mutusteltua monipuolisesti kasviksia, kotimaisia marjoja, hedelmiä, kanaa/kalaa, viljatuotteina kauraa puuron muodossa tai kvinoaa, pähkinöitä, sekä satunnaisia annoksia maitotuotteita, kuten luonnonjogurttia. Hiilareita, proteiinia, hyviä rasvoja. Huolehdin myös, että juon tarpeeksi vettä pitkin päivää, jotta kuitupitoinen ruoka ei jymähdä suolistoon.
Ainoa miinus aiempaan ruokavaliooni on oikeastaan ns. superfoodien jättäminen pois. Näitä erikoisempia jauheita on tutkittu sen verran vähän, että on turvallisempaa jättää macat ja spirulinat myöhempää käyttöä varten.

Suosittelisin kaikille ihmisille, mutta varsinkin odottaville äideille terveellistä ruokavaliota, jonka osana on toki myös satunnaiset herkut. Raskausajan vaivat, kuten oudot mielihalut, ummetus, nuutunut olo sekä turvotus voivat helpottaa, kun keho saa tarpeeksi ravinteita. Myös synnytyksen jälkeen palautuminen, sekä yleinen jaksaminen on varmasti parempaa, kun pohja hyviin elämäntapoihin on jo rakennettu viimeistään raskausaikana. Hyvä ruoka, parempi mieli! ;)

Pirteää alkanutta viikkoa!
Emma

25+0 ja liian helppo raskaus

Taas uusi raskausviikko lähti käyntiin. Jotenkin niin vaikea sisäistää, että tässä mennään jo 26 viikossa ja kohta onkin jo viimeinen kolmannes käynnissä. Vaikka tavallaan tuntuu ikuisuudelta tämä odotus, niin pakko kyllä myöntää, että nyt aika on mennyt kuin siivillä. 

Minulla on ollut alusta asti erittäin helppo raskaus. Hävettää meilkein myöntää, miten normaalilta ja hyvältä minusta on tuntunut. Toki aluksi väsytti kovasti ja mielialat heittelivät ihan hormonaalisista syistä, sekä uuden elämäntilanteen takia. Mutta pahoinvointia, särkyjä ja kolotuksia ei ole ollut nimeksikään. 

Tästä tietysti tein kauhean ongelman ensimmäisillä viikoilla, en voinut mitenkään olla oikeasti raskaana tai vauvalla kaikki hyvin, kun minusta ei tuntunut mitenkään pahalta. Ilman kärsimystä kaikki ei vaan voinut mielestäni olla hyvin. 

Ensimmäiseen ultrakäyntiin asti kesti tätä jännitystä ja stressiä, kunnes sain vihdoin omin silmin nähdä, että sisälläni kasvaa pieni ihmisen alku. Ja huh, miten helpottavalta se tuntuikaan! 

Tämän oireettomuuden lisäksi raskaus on alkanut näkymään kunnolla vasta viime viikkojen aikana. Vatsani pullahti esiin hyvin myöhään ja silloinkin aika pienenä pömppönä. Normaalipainoisena ja keskimääräistä pidempänä tämä on ihan loogista, lisänä vielä taaksepäin kallistunut kohtu, joka vaikuttaa vauvamasun näkymiseen varsinkin raskauden alussa. Itseäni tämä asia ei ole vaivannut, mutta muut ihmiset ovat kyllä jaksaneet ihmetellä, päivitellä ja arvostella vatsaani erittäin auliisti. 

Mielestäni käsittämätöntä, että ihmiset kokevat oikeudekseen kommentoida negatiiviseen sävyyn tuollaista asiaa, joka on niin yksilöllinen ja jopa herkkä paikka monelle. En koe, että tarvitsisin lisästressiä itselleni kysymyksillä, kuten "kasvaakohan se vauva edes tuolla?", kun muutenkin jo paljon jännitettäviä asioita. 

No, ilmeisesti raskaana olevat ovat aika vapaata riistaa, aina jonkun mielestä teet jotain väärin tai olet väärän kokoinen. 

Jos jotain olen tähän mennessä oppinut, niin ainakin sen, että vaikka odotankin ensimmäistä lastani, niin luotan omiin mielipiteisiini ja tuntemuksiini. Raskauksia on niin paljon erilaisia, kun on naisiakin, joten vaikka neuvoja ja vinkkejä sateleekin ovista ja ikkunoista ei kaikkia tarvitse noudattaa. Maalaisjärkeä, omaa kehoa, sekä tietysti joitakin yleisiä suosituksia kuunnellen pötkii aika pitkälle. 

Mielelläni kyselen ja kuuntelen muiden äitien kokemuksia, sekä neuvolan ohjeita, mutta suodatan niistä ne itselleni sopivat. Kun opettelee nyt jo pitämään oman päänsä, niin pääsee varmasti helpommalla sitten, kun vauva syntyy ja hoitoon sekä kasvatukseen liittyvät asiat tulevat ajankohtaisiksi. 

Nyt osaan jo nauttia helposta raskaudesta ja toistaiseksi pienehköstä mahastani, ihanaahan tämä on, kun voi tehdä töitä, urheilla ja elellä vielä normaalisti. Vaivoja ehtii varmasti vielä loppua kohti ilmaantumaan, mutta niitä on turha stressata etukäteen. Pikkutyypin kanssa me otetaan nyt kaikki irti vielä tästä suvantovaiheesta! :)

Aurinkoista keskiviikkoa!

Baby on board

Vappupäivän aamu. Uni ei enää tule, vaikka aamu vasta sarastaa ja edellisillan juhlinta tuntuu kropassa. Väsymys ja kohmelo ovat toissijaisia kun vatsanpohjassa tuntuu jännä kutkutus ja ajatuksissa varovainen ajatus; "mitä jos?"
Monta päivää olen pantannut raskaustestin tekemistä ja päättänyt, että vasta vappupäivänä olen sen verran myöhässä, että saan sen tehdä.

Hiippailen hiljaa vessaan kertakäyttöinen pahvimuki kourassa. Mieheni nukkuu vielä sikeästi, enkä halua häntä herättää, sillä pelkään ettei mitään kerrottavaa olisi.
Luen testin ohjeet tarkkaan, vaikka tiedän varsin hyvin kuinka se tehdään. En halua, että teen mitään väärin, sillä tulkinnanvaraa ei saa olla.
Teen testin ja jään odottamaan. En uskalla katsoa tikkua ennen kuin minuutti on kulunut. Pikainen vilkaisu, yksi viiva, negatiivinen tulos jälleen. Karvas pettymys tuntuu lävistävän koko vartalon.
Samalla hetkellä aivan hiljalleen toinen viiva alkaa piirtyä tikkuun. Tuijotan vain hölmönä, kuin peläten sen katovan.

Kaksi punaista viivaa tikussa. Sydän alkaa hakata ja suusta pääsee hysteerinen kikatus samalla kun kyyneleet kihoavat silmiini. "Ei helvettiperkelevittu" taisi olla ensimmäiset sanat jotka ääneen sanoin istuessani yksin vessanpytyn kannella pissatikku kädessäni. Tunneskaala on niin laaja, että en tiedä pyörrynkö pian.

Herätän mieheni itkuisena, äänessä jotain onnen ja paniikin välimaastosta. Kerron, että meille tulee vauva. Unenpöpperöinen mies ei saa lauseita muodostettua, mutta kostein silmin ja niin onnellisin ilmein hän kaappaa minut kainaloonsa. Siinä me olemme kuin aina ennenkin, vaikka mikään ei ole ennallaan. Kumpikaan ei saa enää unta, ajatukset pyörivät päässä. Huoli ja pelko tulevat myöhemmin, mutta sen aamun haluamme vaan nauttia ajatuksesta, että meistä tulee ihan oikea perhe.

Liian kuuman peiton alla, pää pyörällä ja eilisen meikit vielä sotkuisena kasvoilla tunsin sellaista onnea, jota en halua ikinä unohtaa. Päätin, että tuon aamun tulen muistamaan hamaan loppuun asti. Nuo tunteet ja ajatukset, ensihetken kun saimme tietää, että vihdoinkin olet tulossa, meidän vauvamme.

Puhtaalta pöydältä

Uusi elämä, uusi blogi.

Minun piti aloittaa uuden blogin kirjoittaminen jo varmaan vuosi sitten. Vanha blogi ahdisti, tuntui vieraalta ja "tauon" venyttyä viikoista kuukausiin tuntui vaan helpommalta poistaa koko roska ja aloittaa alusta. Suunnittelin uutta pohjaa ja pyörittelin ajatuksia mihin aihepiiriin haluaisin kirjoitukseni rajata. Jonkin näköinen punainen lanka alkoi hahmottua, kunnes elämä päätti sekoittaa pakkaa oikein urakalla. 

Tulin raskaaksi. Yhtäkkiä päähän ei mahtunut mitään muuta, kuin vauva. Vauva sitä, vauva tätä. Kyllästymiseen asti. Tai eipä tässä itseä raskaushuuruissa edes kyllästytä, mutta välillä lähipiiriä käy sääliksi. Kaikki kun eivät voi elää kanssani tässä bebe-kuplassa. 

Uusi blogi jäi aloittamatta, mutta hinku kirjoittamiseen ei kadonnut. Tajusin, että uusi, kaiken mullistava elämäntilanne ei rajoita bloggaamista, vaan avaa siihen uuden maailman. Kun oman elämän prioriteetit ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat, niin tämä voisi olla loistava tapa purkaa ja jäsentää kaikkea sitä myllertystä ja saada näitä fiiliksiä myös taltioitua. Sekä tuoda ansaittua helpotusta läheisten ihmisten korville, heh. 

Blogi tulee sisältämään paljon asioita raskauteen ja tulevaan äitiyteen liittyen, mutta toki myös muista intohimon kohteistani, kuten hyvinvointi, kauneus ja muoti. Kirjoitan omaksi ilokseni, mutta toivotan niin vanhat kuin uudetkin lukijat lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan tämän tulevan maman höpötyksiä!